Kylläpä on muuten hermoratatutkimus jo sanana aika pelottava. Kun kysyy ihmisiltä kokemuksia, jakaantuvat ne puoleen ja toiseen - riippuen myös siitä tehdäänkö tutkimus ylä- vai alaraajoihin.
Paperissa lukee ENMG-tutkimus, joka tehdään neurofysiologian yksikössä. Sillä selvitetään ääreishermojen, lihasten ja hermolihasliitoksen sairauksia. Tutkimukseen mentäessä ihon tulee olla puhdas eikä sitä saa rasvata. Tutkimuksen kohteena olevien raajojen tulee olla lämpimät. Tutkimuksen kesto on noin ½-1h. Näillä eväin minä menin vasenta kättäni koskevaan tutkimukseen.
Kun googlettaa ENMG niin termi avautuu hieman enemmän. Itä-Suomen Lääkärikeskus Oy:n sivuilla kerrotaan seuraavaa:
" ENMG-tutkimus (elektroneuromyografia) on
hermojuurten ja ääreishermojen, sekä lihasten sähköinen tutkimus
("hermorata-tutkimus"). ENMG:llä siis selvitetään, onko hermoissa tai
lihaksissa poikkeavuuksia, jotka selittäisivät tutkittavan oireet. Sillä
voidaan erottaa esim. selvästi harvinaisemmat lihassairaudet ja
hermolihas-liitoksen sairaudet paljon yleisimmistä hermoperäisistä
sairauksista. Paikallisissa hermovaurio-epäilyissä voidaan selvittää
myös hermovaurion sijainti, laajuus, vaurion voimakkuus ja ikä
(tuore/vanha vaurio). ENMG:llä voidaan tutkia myös ns. juurivaurioita
(esim. kaula- tai lannerangan välilevytyrä tai selkäytimen
ahtaumatauti). Yleisiä tutkimuksen aiheita ovat mm. hermopinne-epäily ranteessa, käden
tai jalan säteilyoireet, ja esim. jalkojen puutuminen/polttelu. Myös
erilaiset kiputilat ovat tavallinen tutkimisen aihe."
Tämä selittää sen, miksi minulle annettiin lähete. Tosin jalka on edelleen tutkimatta, jota kammoan siksikin, että ihmisten kokemukset ovat kivuliaampia kuin käden.
Itse tutkimus tehdään kliinisen neurofysiologian erikoislääkärin toimesta. Tutkimuksen alussa mitataan tunto- ja liikehermojen toimintaa. Tämä tapahtuu niin, että iholle annetaan hermoihin nopeita sähköisiä ärsykkeitä ja ihon pinnall olevien elektrodien kautta mitataan tietokoneen ruudulta hermojen johtumisnopeudet. (Itä-Suomen Lääkärikeskus Oy.)
Täytyy sanoa, että tuo tuntui kuin olisi todellakin pitänyt kiinni sähköpaimenesta. Käsi nytkähteli ja teki mitä lystäsi. Kipeää tuo ei kuitenkaan tehnyt missään vaiheessa.
Tämän jälkeen tehdään lihastutkimus. Lihasten määrän ja sijainnin arvioinnin jälkeen lääkäri pistää ihon läpi lihakseen ohuen neulaelektrodin. Tämän kautta nähdään ja kuullaan laitteiston monitorilla lihasten sähköistä toimintaa.Tutkimuksessa tutkitaan sekä lihaksen lepotilaa, että käytössä olevaa lihasta. (Itä-Suomen Lääkärikeskus Oy.)
Tämäkään ei sattunut. Tästä kuvauksesta poiketen en muista, että minulta olisi pyydetty jännittämään käsivartta tai mitään muuta vastaavaa. Liekö sitten johtunut siitä, että kävin julkisella sektorilla enkä yksityisellä, jonka tutkimuskuvaus ehkä kattaa kaiken mahdollisen, mitä tutkimus VOI pitää sisällään. Oman käyntini aikana jutustelimme lääkärin kanssa niitä näitä, kunnes homma oli ohi. Jälkikäteen ainoastaan auton ratin kääntäminen teki kipeää sekä peukalonhankasessa että olkapäässä. Lääkäri pystyi heti tutkimuksen päätteeksi sanomaan, että minulta ei löytynyt mitään ääreishermoston vaurioita ja hän totesi myös, että kipujen ja tunnottomuuden syyt ovat muualla kehossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysyttävää, sanottavaa, ihmeteltävää, kritisoitavaa..?! Jos on jotain mielen päällä, laitapa jakoon. Yritän vastata parhaani mukaan, mikäli tarpeen.